Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2015.

Sorruin

Tänään Eiran langoilta tuli sähköposti missä kerrottiin, että heidän myymälässä myydään kaikki -50%. Minun on pitänyt käydä siellä jo aiemminkin, mutta suuren jo-olemassa-olevan lankavarastoni takia olin siirtänyt käyntiä hamaan tulevaisuuteen. No se hama tulevaisuus tuli tänään, kiitos tuon katalan sähköpostin. Ei auttanut mikään, auton keula lähti kuin itsestään ajamaan Mäkelänrinteeseen työpäivän jälkeen. Ehdin varmaan ensimmäisten joukossa paikalle, valikoimaa oli vielä ihan kivasti. Joitakin valmiiksi alennettuja tuotteita lukuunottamatta KAIKKI tuotteet olivat puoleen hintaan. Ei paha! Suurista houkutuksista huolimatta pitäydyin ostoslistassa. Siinä, missä luki 'tweedlankaa ja pellavalankaa jos löytyy'. Alkuperäisestä villaisemmasta  suunnitelmasta poiketen ostoskoriini hyppäsi kesäisempi versio tweediä. Pellavaa ei ollut tarpeeksi ohuena. Mutta nyt siis pitäisi ensin saada ainakin yksi keskeneräinen työ valmiiksi jotta ehdin vielä täksi kesäksi saamaan uuden neuleta

Välipala

Flunssa vaivaa taas ja milloin olen terve, arki pitää kiireisenä. Jaksan aina ihmetellä miten useamman lapsen vanhemmat jaksavat ja ehtivät. Minulla on vain yksi! Kamerassa on kuvia muutamallekin postaukselle, täytyy ottaa itseäni niskasta kunhan tästä paranen. Sitä ennen saatte tyytyä tähän sekä sisällöltään että kuva-aiheeltaan välipalapostaukseen. Aurinkoista viikonloppua!