Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella ulkoilemassa merkityt tekstit.

Lämpimiä toiveita

Tapahtuipa eräänä kylmänä ja lumisena marraskuun päivänä, että minulla oli todella huono fiilis. Pitkä päivä töissä, kuun asento epäedullinen, kylmä, pimeä... Halusin vain pakata kimpsuni ja kampsuni, ja hypätä ensimmäiseen lentokoneeseen, mikä veisi jonnekin kauas ja lämpimään. No, todellisuushan siinä iski päin näköä ja jouduin vain mököttämään itsekseni ja yrittämään valaa itseeni jonkin näköistä toivoa, että selviäisin tästäkin talvesta hengissä. Nukuin yön ja seuraavana päivänä menin surffailemaan lentoja (kuten monesti aiemminkin, ihan vain "huvin vuoksi"). En meinannut uskoa silmiäni kun näin edessäni lähestulkoon liian halvat lennot Kanarialle! Voiko tuo hinta todellakin pitää paikkansa? Eihän noin edullisesti lennä välttämättä edes Tukholmaan! Hetken mietittyäni ja pientä apupotkua takapuolelleni saatuani järjestin itselleni viikon loman, sovin majoituksen, ostin lennot ja aloin pakata matkalaukkua. Puolitoista vuorokautta myöhemmin kävelin Helsinki-Vantaan lento...

*Jokin ällön ylipirteä otsikko*

Kevät on jo pitkällä. Minä en ole paljon ehtinyt roikkua koneella, en lukemassa enkä kirjoittamassa. Enkä muuten ole ehtinyt tehdä käsitöitäkään. Minua on purrut sitkeää tautia levittävä Sportius Kärpäsys. Epäilen kyseessä olevan muuttolintujen tavoin kesäksi paikalle tuleva rotu, joten olen ottanut kaiken ilon irti niin kauan kuin sitä kestää. Vapaa-aika kuluu sujuvasti pyöräillen, lenkkeillen ja salilla. Blogin nimi voisi hyvin olla Aloittelevan urheiluaddiktin päiväkirja . Onneksi on Instagram. Tykkään siitä kovasti, kiva ottaa arjen pienistä hetkistä kuvia ja ladata ne Instaan. Etenkin nyt kun jouduin ostamaan uuden puhelimen, missä on huomattavasti parempi kamera kuin entisessä. Tämän postauksen kuvat löytyvät Instatililtäni. Jos haluat nähdä lisää (myös muuta kuin urheiluun liittyvää!) , löydät minut sieltä @jane_crapbag Aurinkoista viikonloppua! Pitäkää hyvää huolta itsestänne! :)

Jos metsään tahdot mennä nyt...

Jaahas, kuukausi taas vierähti. Olen yrittänyt saada tehtyä jos jonkinmoista keskeneräistä asiaa. Eihän ne kyllä koskaan lopu, aina on jotain.. Aurinko on jälleen löytänyt tänne Pohjolaan! Aivan ihanaa <3 Minä olen niin kevät- ja kesäihminen - tuntuu kuin heräisin talvihorroksesta kun päivät alkavat olla valoisia ja aurinko paistaa lämpimästi. Nyt on bongattu jo ensimmäiset leskenlehdet ja jopa sinivuokot. Tänään olimme Nuuksion kansallispuistossa metsäretkellä (kiitos vielä kerran siskolle mukaankutsumisesta!). Reitti oli 6-vuotiaan mukaan suunniteltu, mutta iloiseksi yllätykseksi hän olisikin jaksanut myös pidempään. Mäntymaisema on minun mieleen. Kelottuneet männyt varsinkin ovat todella kauniita. Korkeimmalla kohdalla, näköalatasanteella Kierroksen puolivälissä Nyt jo seuraavaa Nuuksion-retkeä suunnittelemaan... Aurinkoista kuunvaihdetta!

Keijukalliolla

Vietimme 6-vuotiaan kanssa tämän aurinkoisen iltapäivän pyöräilemällä metsäretkelle Keijukalliolle. S on käynyt siellä useamman kerran päiväkodin ja eskarin kanssa retkellä. Nyt minäkin sain viimein nähdä paljonpuhutun paikan. Tämän huteran sillan yli jouduin kantamaan S:n pyörän sekä taluttamaan omani. Pelkurilla oli kieli keskellä suuta :)  Upeat värit sininen, vihreä ja kelta-oranssi Lahossa puussa näkyi upeita maan matosten tekemiä kuviointeja Yksi lempikuvistani - vaikkakin "lense flare" pilaa sen Löydätkö mustikan? :) The Keijukallio