Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2015.

Istutko kakkua linnassa, Hämeenlinnan Hämeen linnassa?

Tekonokkela otsikko vie meidät Hämeenlinnaan, minne suunnittelin perheellemme mukavan päiväretken. Lähestulkoon samassa pihapiirissä on Hämeen linnan lisäksi vankilamuseo ja Museo Militaria. Aurinko paistoi ja saatoimme viettää kauniin kesäpäivän historiaa uhkuvassa miljöössä. Menikö kaikki juuri niin kuin suunnittelin? Katso ja naura! (Kyllä, tämä tapahtui jo heinäkuussa joten nyt tämä jo naurattaa.)  Joskus se, minkä aikuinen mieltää hauskaksi ajanvietoksi, ei sitä ole lapsen mielestä. Kuten ei nytkään. Kutakuinkin koko matka meni kiukuttelua kuunnellessa ja päädyimme lopulta käymään vain Museo Militariassa. Noh, pääsimmepähän ainakin näkemään kuuluisan Enigma-salauslaitteen. Muut kohteet jäivät toiseen kertaan. Taidan kyllä sitten mennä ihan aikuisporukalla...

Vehreällä vihreällä saarella

Kävimme kesäkuussa Irlannissa. Olen käynyt siellä useasti ja asuinkin Dublinissa vuoden verran vuosikymmen sitten. Dublinin lisäksi olen matkannut saaren keskiosassa ja länsirannikolla. Monta paikkaa on kuitenkin vielä bucket listalla.  Pysytään tällä kertaa kuitenkin Dublinin läheisyydessä. Kaupungilla ei tällä kertaa paljon otettu kuvia, eikä itse asiassa kaupungilla kovin paljon pyörittykään.  Howthin kalastajakylä sijaitsee lyhyen junamatkan päässä pohjoiseen Dublinin keskustassa. Kylässä käy paljon sekä dublinilaisia että turisteja, etenkin kauniina kesäpäivinä. Kannattaa pitää merta tarkasti silmällä - Howthissa on paljon merileijonia! Olen niitä nähnyt aikaisemmilla kerroilla laumoittain, mutta tällä kertaa bongasimme vain yhden.  Perheemme tykkää käydä eläintarhoissa. Kohde kuin kohde niin lähes aina on eläintarha löydettävä. Ranuan eläintarhan lisäksi toinen suosikeistani on Dublinin eläintarha. Sitä on remontoitu, rakennettu ja korjattu viimeisen kymmene

Kesä(loma) loppuu

Aurinko hävisi pilvien taa,  tokaluokkalaisen kouluvuosi alkoi,  minun kesälomani vetelee viimeisiään,  huomenna on palattava työmaalle. Mutta tänään vielä rentoudutaan!

Aurinkoista neuletta

Neulominen mielletään helposti talviseksi harrastukseksi. Mutta katsopas, miten kauniin aurinkoista täällä syntyy näin kesälläkin! Ihana lanka tuo Langin Seta Tweed - 75 % silkkiä ja vartti puuvillaa. Ei taida ihan näille helteille (??!!) valmistua, mutta piristäköön sitten harmaata syksyä valmistuessaan. Tweed tuo lämmintä tunnelmaa vaikka ei villalanka tässä tapauksessa olekaan.

Kaunis Suomi

Olen tänä kesänä ehtinyt kierrellä aika paljon Suomea. Muun muassa näin ihanissa maisemmissa olen saanut aikaani viettää - ei voi kuin todeta, että Suomi on juuri niin kaunis kuin sanotaan!