Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella lastenjuhlat merkityt tekstit.

Halloween-juhlat

Böö! Tänä vuonna olimme hyvissä ajoin juhlimassa Halloweenia. Nimittäin kesäkuussa! Kyllä, lapsi halusi synttärijuhlat Halloween-teemalla. Mitä siitä, että oli kesä. Pinterestistä löytyi paljon hyviä ideoita Halloween-pöytään. Lisäksi koristeeksi löytyi jätesäkkiä, kaapin perukoilta oranssia servettiä ja Toys'R'Usista vielä kasa rottia. Pyöräytin jokaiselle juhlijalle tikkarista, nenäliinasta ja kangasnauhasta haamut. Tarjolla oli noidan luudanvarsia, sisälmyksiä ja sääriluita - tai särkiluita, kuten lapset niitä nimittivät. Boolimaljassa kellui jääkäsi ja noidansormikeksit olivat niin aidon näköiset, että lapset eivät uskaltaneet syödä niitä lainkaan.! Tein ensimmäistä kertaa pinjatakakun. Ohjeen sovelsin useammasta versiosta. Kakkulevyt värjäsin mustaksi ja oranssiksi. Sisälle "pikkumatoja" ja kakun päälle suklaakuorrutus sekä tekotaiteellinen hämähäkin seitti. Väliin laitoin jonkun rahkatäytteen. Täytyy sanoa, että kakusta tuli erittäin onnistunut ...

Aarteita

Etsin alkukesästä kuumeisesti pienehköä aarrearkkua. S täytti 6 vuotta, ja kaverisynttäreillä oli merirosvoteema. Tehtävä osoittautui liian vaikeaksi - en löytänyt mistään sopivaa. Itseasiassa ainoa aarrearkku minkä löysin, oli piñjata... Noh, ei siis auttanut muua kuin alkaa väsäillä sitä itse! "Onneksi" meillä lojui ylimääräinen pahvilaatikko ja pakkausteippiä ja siispä ilta kului ihan mukavasti aarrearkkua askarrellessa ja samalla tv:tä katsellessa (minähän en osaa vain katsoa tv:tä, pakko samalla virkata, neuloa tms). Pari tuntia ja edellisten tarvikkeiden lisäksi merirosvotatuointipaketista leikattu kuva ja tulos oli tämä (sisällä karkkikoruja ja suklaakolikoita): Aarteita odotettavissa myös Kampin Narinkkatorilla lauantaina 31.8. kun Suomen Käsityöyrittäjät järjestää Kampin Käsityökortteli -tapahtuman! Sinne minä ainakin aion mennä tekemään löytöjä - tule sinäkin! :)