Siirry pääsisältöön

Porkkanasämpylät

Sain äidiltäni ison kassillisen oman maan porkkanoita. Olen käyttänyt niitä ruuassa, nyt loihdin niistä makoisia sämpylöitä. Ohjeen otin omasta päästä ja kodin kaappien sisällön mukaan. Tehkää tekin, niistä tuli erittäin hyviä!


Porkkanasämpylät
n. 10 kpl, maidoton, munaton

3,5 dl Novel Plus magnesium + c-vitamiini vihreä omena
2 dl porkkanaraastetta
1,5 rkl tummaa siirappia
2 tl suolaa
3 rkl rypsiöljyä
7 dl moniviljasämpyläjauhoa (Sunnuntai)
1 pss kuivahiivaa

Sekoita vishyyn porkkanaraaste, siirappi, suola ja öljy. Lisää jauho-hiiva-seos 1-1,5 dl osissa. Taikina saa jäädä löysäksi.

Kohota taikina liinalla peitettynä lämpimässä vesialtaassa kaksinkertaiseksi. Vesi saa olla kuumaa, koska taikinan nestettä ei lämmitetty tekovaiheessa. 

Nostele lusikalla tai kauhalla kokkareita uunipellille leivinpaperin päälle. Kohota liinaan alla vielä kaksinkertaiseksi (minä en malttanut odottaa niin pitkään). Paista 225 asteessa noin. 10-15 minuuttia.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käsityötaidetta

Hupsistarallaa-blogin Terhi oli käynyt Keravan taidemuseossa Näkyväksi neulottu -näyttelyssä ja se kuulosti niin mageelta jutulta, että olihan sitä itsekin lähdettävä Keravalle. Etukäteen minua kiinnosti etenkin Kaija Papun virkattu poliisiauto, minkä missasin sen ollessa näytillä Kiasmassa. Suurin osa teoksista oli minulle ennestään tuntemattomia ja ihastuin niihin todella. Kaikki teokset olivat erittäin hienosti ja/tai hauskasti toteutettu ja muutama erityisesti kosketti minua. Tässä muutama kuva näyttelystä, mutta nähtävillä on paljon enemmän ja annan erittäin lämpimän suosituksen menemään katsomaan näyttely paikan päälle. Viiden euron pääsymaksu tuskin jää esteeksi. Onkohan tämä norjalainen "rahamies" hurjistunut viimeaikojen dopingskandaleista... Noora Schroderuksen seteliteokset naurattavat. Tämä on osa Tanya Akhmetgalievan teoksetsa, mikä kertoo sairaalan elämästä.   Kirjotut perhoset olivat erittäin kauniita kokonaisuuksia. Näiden tekijä ...

Uusia tuulia

Tämä blogi on tehnyt hidasta kuolemaa jo hyvän tovin. Olen pohtinut paljon erilaisia asioita viime vuoden ja lopulta eräs niistä asioista konkertisoitui. Päätös lopettaa tämä Maison Mimizan ja aloittaa uusi. Tulen kirjoittamaan asioista, joista saan energiaa ja jotka tekevät minut hyvänvoivaksi ja onnelliseksi. Niitä ovat muun muassa lukeminen, käsityöt, liikunta ja matkustaminen. Kohti unelmia! Kiitos teille lukijoille tästä matkasta ja tervetuloa kulkemaan Kultaista polkua kanssani! http://kultainenpolkublog.blogspot.fi/   Minut löytää myös Instasta @jane_crapbag  

Yhvää äitienpivää

Olen erinäisissä yhteyksissä nähnyt sellerillä painettuja ruusuja. Nyt päätin toteuttaa ko. tekniikalla omalle äidille äitienpäivälahjan. Eilen (ihan ajoissa jälleen..) ryhdyimme eskarilaisen kanssa toimeen. Se olikin todella hauskaa! Ja täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen - hieno tuli! :) Pojalla oli hyvin tarkka näkemys siitä, miten ruusun lehtien kuuluu olla. Valmis työ kääräistiin silkkipaperiin. Poika piirsi vielä mummulle jääkiekkoaiheisen äitienpäiväkuvan. Minäkin sain itsetehdyn äitienpäivälahjan. Poika oli eskarissa ommellut minulle liianan ja tehnyt suloisen leppäkerttukortin. Taisi olla hällä ennakkoluuloja tuota ompelua kohtaan, mutta kun oli ensin eskarissa tuota liinaa tehnyt niin pyysi kotona "Äiti, voitaisko me ommella?". Harmiksemme tuolloin oli vappuaatto, ja kangaskauppa oli mennyt jo kiinni. Ehkä joskus vielä, vaikka kyllä tuon sanominen jo lämmittää äidin sydäntä :) Yhvää äitienpivää kaikille äideille! Edit: osal...