Siirry pääsisältöön

Ajattele lukua 10:n ja 12:n välissä

Nyt ollaan tiukkojen kysymysten äärellä. Sain haasteen Jos sun lysti on -blogin Johannalta. Päivän luku taitaa olla 11, koska minun täytyy kertoa itsestäni 11 asiaa, vastata 11 kysymykseen ja lopuksi vielä keksiä 11 uutta kysymystä 11 muulle onnekkaalle (?) bloggaajalle.

Haasteen säännöt:

- Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään
- Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen
- Haastetun pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa
- Haastetun pitää esittää 11 uutta kysymystä haastetulle
- Sinun pitää kertoa kenet 11 olet haastanut


11 asiaa minusta:

1. Olen keskimmäinen lapsi. Minulla on isosisko ja pikkuveli.

2. Olen harmissani siitä, että olen antanut itselleni langanostokiellon kunnes saan nykyistä varastoani purettua. Ostokiellon piiristä olen kylläkin sulkenut pois tweedlangan, minkä aion ostaa neuletakkia varten.

3. Juon Kokis Zeroa liikaa.

4. Tykkään Yin-joogasta.

5. Olin lukioaikana vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa.

6. Reilu parikymppisenä asuin ja työskentelin Irlannissa.

7. Minulla on jatkuva New York -matkakuume.

8. Lempivuodenaikani on kesä. 

9. Opiskelin puutarharikoulussa (perusopintojen verran) mutta onnistun silti tappamaan omat kukat.

10. Olen jo kolmatta viikkoa influenssassa tms, minkä vuoksi en saa tehtyä juurikaan mitään.

11. Olisin halunnut kuvittaa jokaisen näistä kohdista, mutta lähinnä nro 10 johtuen en saanut sitä tehtyä.


11 vastausta:

1. Mistä haaveilet tällä hetkellä?

Hyvin suomalaisittain kesästä ja lottovoitosta!

2. Mikä oli lapsuudessa toiveammattisi?

Luokanopettaja

3. Mistä saavutuksestasi olet erityisen ylpeä?

Olen saanut pidettyä lapseni hengissä jo melkein 8 vuotta :D

4. Viihdytkö paremmin yksin vai suuressa ihmisjoukossa?

Olen tainnut tulla vähän erakoksi, koska tällä hetkellä viihdyn paremmin yksin. Toivoisinkin saavani viettää enemmän aikaa itsekseni.

5. Mitkä kolme sanaa kuvaavat sinua parhaiten?

(Apua, vihaan näitä.) Haaveileva. Iloinen. Yritteliäs.

6. Mikä on rakkain omistamasi tavara?

Langat. Tai nojatuolini.

7. Mikä on ollut mieleenpainuvin unesi?

Taitaa mennä painajaisten puolelle. Lapsena minulla oli kolme toistuvaa painajaista: 
a) Unessa yritin juosta jotakuta karkuun mutta jalkani eivät kantaneet vaan yritin raahautua ryömien eteenpäin
b) Lapsuudenkodin seinällä oli itkevää pikkutyttöä esittävä taulu. Näin välillä unta, missä taulun kyyneleet valuivat oikeasti.
c) Unessa olin sängyssäni, mutta siellä oli myös hirvittävä määrä kaikenlaisia eläimiä, pienestä leppäkertusta isoon käärmeeseen ja kaikkea siltä väliltä. Hivuttauduin sängyn toiseen päähän, mutta eläimet seurasivat minua. Koskaan ne ei kylläkään saavuttaneet minua ennen kuin heräsin.

Nuorena aikuisena näin unta silloin armeijassa olevasta pikkuveljestäni. Unessa hän oli matkalla viikonloppuvapaille, mutta ajoi päin suurta kallioleikkausta ja kuoli. Se oli kaikista unistani ehkä kaikkein hirvein, koska tuntui erittäin todelta pitkän aikaa heräämisen jälkeenkin.

8. Mikä on lempipaikkasi kotona?

Nojatuolini

9. Ketä/keitä ihailet?

Aina ja aidosti positiivisena pysyviä ihmisiä.

10. Mitä olet oppinut vanhemmiltasi?

Hmm, aika paljon varmasti. Sanotaan vaikka, että ei pidä lannistua.

11. Jos saisit valita yhden supervoiman, mikä se olisi?

En tiedä onko luetaanko tämä varsinaisesti supervoimaksi, mutta haluaisin kyetä aikamatkustamaan.


11 kysymystä:

1. Minkä värinen on lempipaitasi?

2. Mikä olisi ensimmäinen asia minkä tekisit jos voittaisit Lotossa jättipotin?

3. Mitä teet ensimmäiseksi tultuasi työpäivän jälkeen kotiin?

4. Appivanhempasi/vanhempasi soittavat, että tulevat yllätysvisiitille 10 min päästä. Mitä teet puhelun ja heidän saapumisen välisen ajan?

5. Mikä on lempielokuvasi?

6. Jos sinun täytyisi valita itsellesi uusi etunimi, mikä se olisi?

7. Jos saisit asua missä vain, missä asuisit?

8. Mikä oli lempiaineesi koulussa?

9. Mikä sinusta tulee "isona"?

10. Mikä on merkittävin saavutuksesi elämässä, jokin muu kuin lapset?

11. Mitä mukavaa haluaisit tänä vuonna tapahtuvan?


Haastan seuraavat ei-lähellekkään-11 ihastuttavaa blogia:

Kaikki Paketissa

Living California

Piha ja puistotie

Pikku Mollin talo 

Vireä Vimma


Huh, olihan tuossa. Onnea teille, jotka jaksoitte lukea kuvattoman tekstin loppuun asti! Toivottavasti mahdollisimman moni haastetuista osallistuu, olisi kiva päästä lukemaan millaisia vastauksia sieltä tulee.

Ihanaa viikonloppua!

Kommentit

  1. Jopas heitit haasteen :) Toki tähän tartumme, tosin pienellä viiveellä. Suuntaamme huomenna Tukholmaan, mutta lomailun jälkeen on hyvin aikaa pohtia vastauksia kysymyksiisi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautinnollista Tukholman reissua! Tähän kyllä ehtii vastailla sitten myöhemminkin.

      Poista
  2. Kiitoksia haasteesta, jätän tällä kertaa väliin, kun en pidä pitkistä teksteistä blogissani.
    Mutta lupaan tehdä joskus taas jonkun postauksen, jossa kerron itsestäni omaan tyyliini...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän :) Lupauksesi herätti mielenkiintoni... :)

      Poista
  3. Olipas kiva, kun otit haasteen vastaan!
    Mielenkiintoista oli lukea vastauksiasi :) Toivottavasti paranet pian ja kenties se lottovoittokin joskus osuu vielä kohdallesi.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle haasteesta :) Ja kiitos, tällä hetkellä en tosin tiedä kumpi on todennäköisempää, parantuminen vai lottovoitto :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusia tuulia

Tämä blogi on tehnyt hidasta kuolemaa jo hyvän tovin. Olen pohtinut paljon erilaisia asioita viime vuoden ja lopulta eräs niistä asioista konkertisoitui. Päätös lopettaa tämä Maison Mimizan ja aloittaa uusi. Tulen kirjoittamaan asioista, joista saan energiaa ja jotka tekevät minut hyvänvoivaksi ja onnelliseksi. Niitä ovat muun muassa lukeminen, käsityöt, liikunta ja matkustaminen. Kohti unelmia! Kiitos teille lukijoille tästä matkasta ja tervetuloa kulkemaan Kultaista polkua kanssani! http://kultainenpolkublog.blogspot.fi/   Minut löytää myös Instasta @jane_crapbag  

Testattu ja hyväksi todettu

Uskaltauduin vihdoin ja viimein ilmoittautumaan Raverlyssa testineulojaksi. Valitsin sellaisen mallin, minkä tällainen hidas ja kädet muutakin tekemistä täynnä oleva neuloja saa valmiiksi määräaikaan mennessä. Pipo. Kiirehän siinä tuli, mutta sain ihan ajoissa pipon valmiiksi ja lähetettyä raportin mallin suunnittelijalle. Kokemus oli tosi kiva, vaikka vähän teki vaikeaa pysyä tiukasti ohjeessa sortumatta soveltamiseen. Mitäs tykkäätte? Pipo pääsee ehdottomasti käyttöön ja pipokelejä varmasti riittää vielä vähän aikaa. Malli: Chunky 4 Cables Hat / Nicki Lantz Lanka: Novita Tempo Ja kyllä minä ehdin jo tehdä toisenkin vähän soveltaen, mutta siitä hieman myöhemmin. Ihanaa sunnuntai-iltaa! Minä vietän tämän illan Rimakauhun ja rakkauden parissa - JEE!

Frillahame

Hyvää alkanutta vuotta 2017! Olen huomannut olevani todellinen pitkänmatkan juoksija. Hitaasti mutta (epä)varmasti saan keskeneräisiä käsitöitä valmiiksi. Tämä hame valmistui vihdoin ja viimein viime vuoden lopussa. Pitkään maaliviiva häämötti ja lopulta sain ommeltua puuttuneen resorin hameen vyötärölle. Ajoitus osui kuitenkin nappiin, juurikin siskontyttöni syntymäpäiväjuhlien aamuna. Resori kiinni ja autoon! Siskontyttö ihastui lahjaksi saamaansa hameeseen ja täytyy sanoa, että hame on hänelle juuri täydellinen. Valitettavasti minulla ei ole näyttää teille kuvia hameesta hänen päällään joten joudutte tyytymään näihin kuviin, mitkä nappasin pikaisesti ennen kuin kääräisin lahjan pakettiin. Kuvitelkaa 8-vuotias tyttö hameen sisään iso ja ylpeä hymy huulille :) Tädin sydäntä lämmittää kun siskontyttö on pukeutunut tähän hameeseen jokainen kerta kun hänet olen sittemmin nähnyt. Paras kiitos mitä toivoa saattaa! Virkkasin hameen Lankamaailmasta saadusta Nordlysin villast