Siirry pääsisältöön

Ihmeiden Islanti

Olimme syyslomalla Islannissa. Islannissa vierailu kuuluu varmaan aika monen bucket-listaan. Meiltä sen voi nyt vetää yli. Tosin tällä kertaa vietimme aikaa vain Reykjavikissa ja lähitienoilla, joten muualla maassa tekisi mieli vielä käydä. 

Yhden puolikkaan päivän vietimme myrsyävällä merellä valassafarilla. Valaita ei näkynyt, mutta näimme oksentavia kanssamatkustajia ja isohkon ryhmän delfiinejä.


Miesporukan mentyä katsomaan valaita valasmuseoon, kiertelin itse hieman kaupungilla. Täytyy sanoa, että ostoskatu Laugaveguria lukuunottamatta Reykjavik (ainakin se osa mitä itse näin) oli pienoinen pettymys. Rakennukset olivat aika hirveitä ja harmaita. Muutama piristeruiske oli kyllä sitten maalattu sinne tänne.



Eräästä porttikongista bongasin kadonneiden hanskojen treffipaikan.



Ostoksia en loppujen lopuksi juurikaan tehnyt. Olin suunnitellut ostavani lämpimän islantilaisneuleen, mutta langan kutiavuuden takia jätin neuleet kuitenkin kauppaan. Voisin yrittää jossain vaiheessa tehdä itse neuleen kutittamattomasta langasta.



Toisen päivän vietimme koko päivän retkellä. Ensimmäisenä lähestulkoon pakollinen kohde, Blue Lagoon. Geoterminen kylpylä on yksi maailman 25 ihmeestä. Kieltämättä näkymä oli henkeä salpaava kun saavuimme paikalle. Mustien laavakenttien keskellä oli höyryävän lämmintä, satumaisen turkoosia vettä. (Huom. alla olevat kuvat Blue Lagoonista ovat kylpylän ulkopuolelta.)





Reilun tunnin lilluttelun jälkeen jatkoimme matkaa kohti Kultaista kolmiota eli Islannin kuuluisimpia luonnonihmeitä. Ensimmäisenä vuorossa oli Thingvellirin kansallispuisto, mikä kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.


Seisoimme Pohjois-Amerikan mannerlaatan reunalla alueella, missä se erkanee Euraasian laatasta.


Kastuimme Gullfossin "kultaisen putouksen" pärskyissä.




Ihailimme Islannin ruskaa.


Ja lopuksi ihmettelimme geometrisiä kuumia lähteitä. Muillekin suihkuaville kuumille lähteille nimensä antantanut Geysir lakkasi toimimasta vuoden 2000 maanjäristyksessä.


Sen sijaan ihmettä voi seurata samaisen maanjäristyksen seurauksena aktivoituneesta Strokkur-lähteestä. Lähde suihkuaa vettä aina 5-10 minuutin välein. Erittäin vaikuttavaa.



Matka oli kaikinpuolin oikein onnistunut. Lapset huomioitiin erittäin hyvin sekä lentokentällä että retkillä. Lähes kaikki retket olivatkin lapsille ilmaisia. Tuuli oli kova, mutta lokakuinen Islanti ei ollut läheskään niin kylmä kun olin odottanut.

Kommentit

  1. Vaikuttaa siltä, että Kaikki käyvät nyt Islannissa;) Just eilen luin toisesta blogista islanninmatkasta, ja varmasti ainakin kaksi muuta matkakertomusta lokakuun aikana. Katjuhan kävi siellä syksyn alussa ratsastusmatkalla.
    Ehkä munkin tarvii käväistä siellä, niin mielenkiintoisia kirjoituksia oon saanu lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä vähän tuntuu siltä :) Suosittelen käymään, ehkä kesäkaudella, jolloin luonto on kauneimmillaan.

      Poista
  2. Upeita kuvia! Islanti on itsellä ollut myös mielessä. Että jos joskus ulkomaille, niin Islantiin tekisi mieli. :)

    VastaaPoista
  3. Islanti on ihana. Mä oon käyny kolme kertaa mut hinkuan sinne vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin sun viime reissusta, mutta ootkin ehtinyt käydä useammin :) Joko on seuraava matka varattu? ;)

      Poista
  4. Upeaa ja mahtavia maisemia! Kiitos kun jaoit tämän matkakokemuksen blogissasi!

    VastaaPoista
  5. Muistot viiden vuoden takaa palasivat mieleen. Mahtava paikka. Samoissa paikoissa tuli käytyä. Valassafarin jälkeen oli mukava pulahtaa lämmittelemään Bluen Lagooniin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä upea paikka, moista ei juuri muualla pääse näkemään :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusia tuulia

Tämä blogi on tehnyt hidasta kuolemaa jo hyvän tovin. Olen pohtinut paljon erilaisia asioita viime vuoden ja lopulta eräs niistä asioista konkertisoitui. Päätös lopettaa tämä Maison Mimizan ja aloittaa uusi. Tulen kirjoittamaan asioista, joista saan energiaa ja jotka tekevät minut hyvänvoivaksi ja onnelliseksi. Niitä ovat muun muassa lukeminen, käsityöt, liikunta ja matkustaminen. Kohti unelmia! Kiitos teille lukijoille tästä matkasta ja tervetuloa kulkemaan Kultaista polkua kanssani! http://kultainenpolkublog.blogspot.fi/   Minut löytää myös Instasta @jane_crapbag  

Testattu ja hyväksi todettu

Uskaltauduin vihdoin ja viimein ilmoittautumaan Raverlyssa testineulojaksi. Valitsin sellaisen mallin, minkä tällainen hidas ja kädet muutakin tekemistä täynnä oleva neuloja saa valmiiksi määräaikaan mennessä. Pipo. Kiirehän siinä tuli, mutta sain ihan ajoissa pipon valmiiksi ja lähetettyä raportin mallin suunnittelijalle. Kokemus oli tosi kiva, vaikka vähän teki vaikeaa pysyä tiukasti ohjeessa sortumatta soveltamiseen. Mitäs tykkäätte? Pipo pääsee ehdottomasti käyttöön ja pipokelejä varmasti riittää vielä vähän aikaa. Malli: Chunky 4 Cables Hat / Nicki Lantz Lanka: Novita Tempo Ja kyllä minä ehdin jo tehdä toisenkin vähän soveltaen, mutta siitä hieman myöhemmin. Ihanaa sunnuntai-iltaa! Minä vietän tämän illan Rimakauhun ja rakkauden parissa - JEE!

Frillahame

Hyvää alkanutta vuotta 2017! Olen huomannut olevani todellinen pitkänmatkan juoksija. Hitaasti mutta (epä)varmasti saan keskeneräisiä käsitöitä valmiiksi. Tämä hame valmistui vihdoin ja viimein viime vuoden lopussa. Pitkään maaliviiva häämötti ja lopulta sain ommeltua puuttuneen resorin hameen vyötärölle. Ajoitus osui kuitenkin nappiin, juurikin siskontyttöni syntymäpäiväjuhlien aamuna. Resori kiinni ja autoon! Siskontyttö ihastui lahjaksi saamaansa hameeseen ja täytyy sanoa, että hame on hänelle juuri täydellinen. Valitettavasti minulla ei ole näyttää teille kuvia hameesta hänen päällään joten joudutte tyytymään näihin kuviin, mitkä nappasin pikaisesti ennen kuin kääräisin lahjan pakettiin. Kuvitelkaa 8-vuotias tyttö hameen sisään iso ja ylpeä hymy huulille :) Tädin sydäntä lämmittää kun siskontyttö on pukeutunut tähän hameeseen jokainen kerta kun hänet olen sittemmin nähnyt. Paras kiitos mitä toivoa saattaa! Virkkasin hameen Lankamaailmasta saadusta Nordlysin villast