Siirry pääsisältöön

Keskeneräiset kaksi tuhannesta

Tiedättehän sen tunteen kun selailee nettiä, lehtiä tms ja ihania neule- tai virkkausohjeita sataa silmille? Tai kun käväisee ohikulkumatkalla lankakaupassa "ihan vain katsomassa, en tietenkään osta mitään"? Molemmissa tapauksissa huomaa kohta ottaneensa talteen vinon pinon ohjeita ja poistuvansa kaupasta pehmeät uudet langat kassissa.

Olen aiemminkin myöntänyt olevani lankahamsteri ja UFOjen keräilijä. Nyt olen löytänyt lääkkeen, mikä toivottavasti auttaa edes keskeneräisten töiden valmiiksi saattamiseen. Ja sen jälkeen (joskus moooonen lankakerän jälkeen) voin taas myöntää itselleni luvan vierailla lankakauppaan!

Ja se lääke. Ihana Silmukan saalistaja pyöräytti käyntiin Kevään keskeneräiset -haasteen! Lupailee hän palkintoakin haasteessa onnistuneiden kesken, mutta ihan rehellisesti en kaipaile nyt palkintoja. Muuta kuin sen ilon, mikä syntyy kun neuloo viimeisenkin silmukan ja päättelee viimeisenkin langan pätkän.

Ajattelin lähteä haasteeseen kahdella työllä. Ensimmäinen ei pitäisi olla paha, valmista pitäisi syntyä heti kun vain saan nostettua puikot käsiin ja vietettyä niiden kanssa pari iltaa. Kyseessä on Tampereen messuilta ostettu Arne&Carlos-lanka ja siitä villasukat pojalle. Ensimmäinen on jo valmis ja toinen puolessavälissä, eli kantalapun kohdalla.


Toinen projekteista onkin "vähän" suurempi. Olen jo kahdesti aloittanut projektin näistä langoista. Kolmas kerta toden sanoo ja nyt langat haluavat muotoutua keittiöön matoksi. Nähtäväksi jää haukkaanko tässä kohtaa liian suuren palan. Vaikka onhan tässä pari kuukautta aikaa, haaste loppuu toukokuun lopussa.


Kommentit

  1. Ihanaa, että lähdit haasteeseen mukaan! :) Ja kauniit sukat ja ihanat langat mattoon ilmoitit haasteeseen mukaan! Tsemppiä haasteeseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi :) Ja kiitos tsempeistä, sitä tarvitaankin tässä kiireen keskellä :)

      Poista
  2. Kuulostaa niin tutulta..
    Odotan innolla minkälaisen maton saat aikaan, uskon että saat sen valmiiksi! Tsemppiä haasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin - en tahdo osata päättää millaisen tekisin :) Kiitos tsempeistä!

      Poista
  3. Mukava haaste. Mielenkiinnolla odottelen lopputulosta. Iloista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tällaisia persuksille potkimisia aina tarvitaan :) Mukavaa viikkoa myös sinne!

      Poista
  4. Sulla on kiva blogi :) Ekaa kertaa nyt täällä vierailen, tulin vastavierailulle siis. Mähän en uskaltanut lähteä tuohon haasteeseen, olis alkanut ehkä ahdistaa liikaa, heh. Mulla oli aiemmin ystävältä napattu vinkki: Tee kaksi keskeneräistä valmiiksi, niin saat aloittaa yhden uuden. Ja se toimikin jonkun aikaa, mutta nyt on taas lipsuttu väärille poluille...huoh. Mulla on ollut nyt viime ajat aika stressaavaa aikaa monestakin syystä ja päätin siis armahtaa itseni. Teen nyt kaikkea mikä kivalta tuntuu ja paneuden keskeneräisiin kun tämä stressi hiukan hellittää. Kyllähän täällä valmistakin syntyy, mm. neulottuja/huovutettuja tossuja on valmistunut jo vissiin 8 paria, sininen neulepusero on kaulusta vaille valmis, jossa se tenkkapoo sitten iski. En tajunnut ohjetta ja nyt pitää soveltaa...uuuh miten rasittavaa. No ehkä tämä tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susi :) Minäkin nukuin pari yötä ennen kuin osallistuin ja tässä kohtaa voin jo kertoa, että toukokuun lopussa ei ole muuta valmista kuin nuo sukat.. Tässä haasteessa oli onneksi hyvin joustavat säännöt ja aikaa voi jatkaa halutessaan :)
      Hyvin sinulla syntyy kaikenlaista stressistä huolimatta! Kyllä se on niin, että täytyy kuunnella itseään ja tehdä sellaisia asioista kuin kulloinkin parhaakseen näkee :) Aurinkoista kevättä!

      Poista
    2. Unohdin aiemmassa viestissä mainita, että hirmu kiva väritys noissa sukissa. Joo totta, että pitää kuunnella itseään, jos ei itse ajattele omaa parastaan, niin ei sitä kukaan muukaan mun puolesta tee. Sen verran täytyy löytyä tervettä itsekkyyttä :) Nyt mulla on tosin taas liian monta projektia puikoilla, mutta mä vaihtelen niitä aina välillä. Ainoa "pakkoneule" on vävykokelaan pipo synskälahjaksi ja se on jo 7.5. että kohta tulee jo kiire ;D Aurinkoista kevättä sinne myös, vaikka pienoinen takatalvi taisikin iskeä.

      Poista
    3. Puna-sini-valkoinen yhdistelmä harvoin epäonnistuu :) Oodi itsensä ajattelemiseksi! :) Tsemppiä lahjaneuleeseen - kyllä se valmisuu :) Ja hei, mä jouduin antamaan isälle joululahjaksi yhden kokonaisen kämmekkään ja yhden keskeneräisen lankoineen. Siinä isä oli ihmeissään, että täytyykö hänen alkaa itse neuloa :D Toivotaan, että aurinko tulee pian takaisin! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uusia tuulia

Tämä blogi on tehnyt hidasta kuolemaa jo hyvän tovin. Olen pohtinut paljon erilaisia asioita viime vuoden ja lopulta eräs niistä asioista konkertisoitui. Päätös lopettaa tämä Maison Mimizan ja aloittaa uusi. Tulen kirjoittamaan asioista, joista saan energiaa ja jotka tekevät minut hyvänvoivaksi ja onnelliseksi. Niitä ovat muun muassa lukeminen, käsityöt, liikunta ja matkustaminen. Kohti unelmia! Kiitos teille lukijoille tästä matkasta ja tervetuloa kulkemaan Kultaista polkua kanssani! http://kultainenpolkublog.blogspot.fi/   Minut löytää myös Instasta @jane_crapbag  

Testattu ja hyväksi todettu

Uskaltauduin vihdoin ja viimein ilmoittautumaan Raverlyssa testineulojaksi. Valitsin sellaisen mallin, minkä tällainen hidas ja kädet muutakin tekemistä täynnä oleva neuloja saa valmiiksi määräaikaan mennessä. Pipo. Kiirehän siinä tuli, mutta sain ihan ajoissa pipon valmiiksi ja lähetettyä raportin mallin suunnittelijalle. Kokemus oli tosi kiva, vaikka vähän teki vaikeaa pysyä tiukasti ohjeessa sortumatta soveltamiseen. Mitäs tykkäätte? Pipo pääsee ehdottomasti käyttöön ja pipokelejä varmasti riittää vielä vähän aikaa. Malli: Chunky 4 Cables Hat / Nicki Lantz Lanka: Novita Tempo Ja kyllä minä ehdin jo tehdä toisenkin vähän soveltaen, mutta siitä hieman myöhemmin. Ihanaa sunnuntai-iltaa! Minä vietän tämän illan Rimakauhun ja rakkauden parissa - JEE!

Frillahame

Hyvää alkanutta vuotta 2017! Olen huomannut olevani todellinen pitkänmatkan juoksija. Hitaasti mutta (epä)varmasti saan keskeneräisiä käsitöitä valmiiksi. Tämä hame valmistui vihdoin ja viimein viime vuoden lopussa. Pitkään maaliviiva häämötti ja lopulta sain ommeltua puuttuneen resorin hameen vyötärölle. Ajoitus osui kuitenkin nappiin, juurikin siskontyttöni syntymäpäiväjuhlien aamuna. Resori kiinni ja autoon! Siskontyttö ihastui lahjaksi saamaansa hameeseen ja täytyy sanoa, että hame on hänelle juuri täydellinen. Valitettavasti minulla ei ole näyttää teille kuvia hameesta hänen päällään joten joudutte tyytymään näihin kuviin, mitkä nappasin pikaisesti ennen kuin kääräisin lahjan pakettiin. Kuvitelkaa 8-vuotias tyttö hameen sisään iso ja ylpeä hymy huulille :) Tädin sydäntä lämmittää kun siskontyttö on pukeutunut tähän hameeseen jokainen kerta kun hänet olen sittemmin nähnyt. Paras kiitos mitä toivoa saattaa! Virkkasin hameen Lankamaailmasta saadusta Nordlysin villast