Siirry pääsisältöön

Halloween-juhlat

Böö! Tänä vuonna olimme hyvissä ajoin juhlimassa Halloweenia. Nimittäin kesäkuussa! Kyllä, lapsi halusi synttärijuhlat Halloween-teemalla. Mitä siitä, että oli kesä.

Pinterestistä löytyi paljon hyviä ideoita Halloween-pöytään. Lisäksi koristeeksi löytyi jätesäkkiä, kaapin perukoilta oranssia servettiä ja Toys'R'Usista vielä kasa rottia. Pyöräytin jokaiselle juhlijalle tikkarista, nenäliinasta ja kangasnauhasta haamut.


Tarjolla oli noidan luudanvarsia, sisälmyksiä ja sääriluita - tai särkiluita, kuten lapset niitä nimittivät.


Boolimaljassa kellui jääkäsi ja noidansormikeksit olivat niin aidon näköiset, että lapset eivät uskaltaneet syödä niitä lainkaan.!


Tein ensimmäistä kertaa pinjatakakun. Ohjeen sovelsin useammasta versiosta. Kakkulevyt värjäsin mustaksi ja oranssiksi. Sisälle "pikkumatoja" ja kakun päälle suklaakuorrutus sekä tekotaiteellinen hämähäkin seitti. Väliin laitoin jonkun rahkatäytteen. Täytyy sanoa, että kakusta tuli erittäin onnistunut ja sopi myös aikuiseen makuun - ei yhtään liian makea. Taisin jonnekin ruutuvihkoon kirjoitella muistiin määriä, täytyy jossain vaiheessa kaivaa ne esille ja tehdä uudelleen. Vaikka ilman karkkisydäntä ja elintarvikevärejä.


Ohjattua ohjelmaa oli vähän, koska olen huomannut lasten nauttivan omatoimisesta leikistä. Pikapikaa askartelimme kuitenkin tuollaisen oranssin möllykän, jota joku voisi jopa erehtyä luulemaan kurpitsaksi sekä mustia "reikiä" silmiksi, nenäksi ja suuksi. Vaikka jälkimmäinen näyttää kyllä myös viiksiltä jos tarpeeksi pyörittelee. Suljetuin silmin lapset saivat sitten taiteilla Jack O'Lanterneja.


Lisää lastenjuhlien Halloween-ideoita löytyy Pinterest-taulultani.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käsityötaidetta

Hupsistarallaa-blogin Terhi oli käynyt Keravan taidemuseossa Näkyväksi neulottu -näyttelyssä ja se kuulosti niin mageelta jutulta, että olihan sitä itsekin lähdettävä Keravalle. Etukäteen minua kiinnosti etenkin Kaija Papun virkattu poliisiauto, minkä missasin sen ollessa näytillä Kiasmassa. Suurin osa teoksista oli minulle ennestään tuntemattomia ja ihastuin niihin todella. Kaikki teokset olivat erittäin hienosti ja/tai hauskasti toteutettu ja muutama erityisesti kosketti minua. Tässä muutama kuva näyttelystä, mutta nähtävillä on paljon enemmän ja annan erittäin lämpimän suosituksen menemään katsomaan näyttely paikan päälle. Viiden euron pääsymaksu tuskin jää esteeksi. Onkohan tämä norjalainen "rahamies" hurjistunut viimeaikojen dopingskandaleista... Noora Schroderuksen seteliteokset naurattavat. Tämä on osa Tanya Akhmetgalievan teoksetsa, mikä kertoo sairaalan elämästä.   Kirjotut perhoset olivat erittäin kauniita kokonaisuuksia. Näiden tekijä ...

Uusia tuulia

Tämä blogi on tehnyt hidasta kuolemaa jo hyvän tovin. Olen pohtinut paljon erilaisia asioita viime vuoden ja lopulta eräs niistä asioista konkertisoitui. Päätös lopettaa tämä Maison Mimizan ja aloittaa uusi. Tulen kirjoittamaan asioista, joista saan energiaa ja jotka tekevät minut hyvänvoivaksi ja onnelliseksi. Niitä ovat muun muassa lukeminen, käsityöt, liikunta ja matkustaminen. Kohti unelmia! Kiitos teille lukijoille tästä matkasta ja tervetuloa kulkemaan Kultaista polkua kanssani! http://kultainenpolkublog.blogspot.fi/   Minut löytää myös Instasta @jane_crapbag  

Yhvää äitienpivää

Olen erinäisissä yhteyksissä nähnyt sellerillä painettuja ruusuja. Nyt päätin toteuttaa ko. tekniikalla omalle äidille äitienpäivälahjan. Eilen (ihan ajoissa jälleen..) ryhdyimme eskarilaisen kanssa toimeen. Se olikin todella hauskaa! Ja täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen - hieno tuli! :) Pojalla oli hyvin tarkka näkemys siitä, miten ruusun lehtien kuuluu olla. Valmis työ kääräistiin silkkipaperiin. Poika piirsi vielä mummulle jääkiekkoaiheisen äitienpäiväkuvan. Minäkin sain itsetehdyn äitienpäivälahjan. Poika oli eskarissa ommellut minulle liianan ja tehnyt suloisen leppäkerttukortin. Taisi olla hällä ennakkoluuloja tuota ompelua kohtaan, mutta kun oli ensin eskarissa tuota liinaa tehnyt niin pyysi kotona "Äiti, voitaisko me ommella?". Harmiksemme tuolloin oli vappuaatto, ja kangaskauppa oli mennyt jo kiinni. Ehkä joskus vielä, vaikka kyllä tuon sanominen jo lämmittää äidin sydäntä :) Yhvää äitienpivää kaikille äideille! Edit: osal...