Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2012.

Tahdon oman pöllön

Kävin tänään shoppailemassa ystävälle syntymäpäivälahja, kun silmiini osui Accessorizen näyteikkunassa ihana pöllölaukku. Olin jo melkein ostamassa sen, mutta en sitten jostain syystä sitä tehnytkään. Mutta saattaakin olla, että joudun sen käydä vielä huomenna hakemassa.... Joten, please, jättäkää minulle edes yksi! :)

Ja nyt kun katselin samaisen liikkeen nettisivuja, niin siellähän oli tosi paljon kaikkia ihania laukkuja! Suomesta ei taida kaikkia saada, mutta jotain kuitenkin. Äkkiseltään en löytänyt tietoa siitä, toimittaako he Suomeen.

Tästä pääset kurkkaamaan tuota ah-niin-ihanaa pöllö-laukkua.

Pöllöilyä

Kävin jonkin aikaa sitten ihan muilla asioilla Kodin1:ssä kun silmiini osui tämä ihana pöllökangas. En ostanut, koska minulla on iso kasa kankaita kotona, joista pitäisi ensin tehdä jotain. Mutta kuvan nappasin ja näin jälkikäteen ihaillut. (Kuva ei kyllä anna oikeutta oikeille väreille..)



Myös Pinterestissä olen ihaillut pöllöjä, tässä vain pieni makustelu siellä olevista tuhansista kuvista:



Talo Mimizanissa

Jonkin verran minulta on kysytty mitä blogini nimi oikein tarkoittaa. Asiaan ei liity sen suurempaa historiaa, vain tunti hikeä ja pähkäilyjä.. "Tähänkö tämä blogin aloittaminen jää - en keksi hyvää nimeä?!" Lähdin purkamaan asiaa siltä kannalta, mitä haluan blogissa kirjoittaa. Vastaus oli selkeä: kodin asioita. Okei, siis jotakin kotiin liittyvää, mutta ei liian sitovaa johonkin yhteen tiettyyn osa-alueeseen. Käsityötkin ovat vahvasti minun elämässä (ja kodissa). Olen viime vuosina ihastunut Ranskaan, siispä jotain ranskalaisittain.

Ranskan kielen taitoni ei yllä paria sanaa pidemmälle, joten katsoin sanakirjasta, mikä on 'talo' ranskaksi. (Okei, myönnetään, katsoin myös aika paljon muita sanoja ja myös muilla kielillä.) Ja kas, sehän on 'maison'! Sehän kuulostaa hyvältä. Sen jälkeen keksin alkaa katsoa Google mapsista mitä paikkakuntia (Etelä-)Ranskassa on. Muutama hyvä ehdokas löytyi, mutta Mimizan kuulosti hienoimmalta ja suomalaiseenkin suuhun vielä so…

Neuleohjetaivas

Löysin itseni todellisesta neuleohjetaivaasta. Garnstudion sivuja selatessa taitaa upota useampikin päivä. Toivottavasti saan ohjeita käyttäessä myös lankavarastoani tyhjenemään. Kovasti tosin sormet syyhyävät myös hankkimaan lisää lankoja. Eihän niitä koskaan voi olla liikaa, vai mitä? :)

To-do-listalle pääsivät ainakin (klikkaamalla kuvaa pääset ko. ohjeen nettisivulle):







Eikä ne suinkaan siihen lopu... Muutaman lahjaideankin sain, varmuuden vuoksi en niitäkään tähän viitsinyt kopioida :)

Lisäksi odottelen vielä ystäväni lupaamaa huiviohjetta. H, jos luet tätä niin alapa kaivella kätköjäsi ;)


Ps. Melkoisen moni on käynyt jo blogiani lukemassa, mielelläni kuulisin kommenttejanne... :)

Neulontaa

Hitaasti mutta varmasti tämä neulos edistyy. Kiva ja värit ovat omannäköiseni, toivottavasti lopputulos on yhtä hyvä. Neulemallissa onneksi Novita auttaa :)


Sininen raita näyttää kyllä liian siniseltä - oikeasti se petrooli...

Ikeasta poimittua

Kävin viime viikolla Ikeassa. Heidän somistuksensa olivat jollain lailla erityisen paljon kiinnostavampia kuin aikaisemmin. Räpsäisin alla olevan kuvan sieltä. Näytti tosi kivalta paikan päällä, mutta mukana oli vain kännykän kamera, joten kuvassa ei tietenkään näytä kovin hyvältä. Myöskään kuvankäsittelytaitoni eivät ole vielä huippuluokkaa, mutta ainakin sain jollainlailla korostettua noita roikkuvia kangassoiroja, jotka oli siis värikkäitä ja hauskoja :) Ja Ikea oli siis Vantaan myymälä.


On myös lähestulkoon pakko mainita, että Ikean raparperipiirakka osoittautui erittäin hyväksi - perheemme suosittelee! :)

WIN a Mountain of Prima

Nyt on hieno arvonta käynnissä! Ingvild Bolme on uudistanut bloginsa ulkoasun ja arpoo sen kunniaksi alla kuvassa olevan paketin. Osallistumisohjeet löytyvät täältä.

Take part of a great Raffle! Ingvild Bolme is celebrating her new blog design and is giving away the "mountain" of products shown below. Entry instructions can be found here.


This huge lot of Prima products contains;
*Ingvild Bolme Comfort-Craft Tools Distressing Tool * Ingvild Bolme Comfort-Craft Tools Craft Knife * Ingvild Bolme Comfort-Craft Tools knife blade refills * Ingvild Bolme Comfort Craft Tools Chalk Edgers - 6 colors! * Ingvild Bolme Shabby Chic Resin Treasures "Roman Pillars" * Ingvild Bolme Shabby Chic Resin Treasures "Window Closers" * Ingvild Bolme Shabby Chic Resin Treasures "Mushrooms" * two Prima trim/laces * Prima Pebbles * two Prima flower vines * 4 packs of Prima alphabets * two packs of Prima butterflies * three packs of Prima "Say it in Pearls" center…

Kirstien tyyliin

Minulla on boksille tallennettu sivukaupalla "tyttöjen ohjelmia" kuten meillä niitä kutsutaan. Lähinnä siis sisustus-, hää-, kädentaito- ja matkailuohjelmia. En yleensä koskaan saa katsottua ohjelmiani silloin kun ne tv:ssä näytetään, vaan oman rauhallisen ajan tullen uppoudun sohvalle niitä sitten katselemaan.

Kerran sain sitten aikaiseksi katsottua ensimmäisen jakson Kotitekoista Kirstien tyyliin ja ihastuin samantien! Ensimmäisellä kaudella brittiläinen Kirstie kunnostaa omaa kotiaan ja oppii uusia taitoja paikallisten kädentaitajien opastuksessa. Lisäksi ohjelmassa päästään tutustumaan englantilaisiin antiikkimarkkinoihin ja kirpputoreihin. Toisella kaudella Kirstie auttaa brittiperheitä samassa puuhassa. Aivan mielettömän hyvä ohjelma!! Nämä tosin ovat jo pari vuotta vanhoja, eikä Suomessa ole näytetty muita Kirstien ohjelmia.

Avan ja Mtv3:n sivuilta voi lukea Kirstien ohjelmista lisää:

http://www.mtv3.fi/jokakoti/minisaitit/artikkeli.shtml/2011/10/1399099?asuminen/ajank…

Asuntomessut Tampere 2012

Ensinnäkin tervetuloa lukemaan uutta blogiani. Aion täällä käsitellä lähellä sydäntäni olevia aiheita; sisustamista, käsitöitä ja muuta mitä mieleen tulee.
Pääsin viimein eilen vierailemaan Tampereen asuntomessuilla. Inspiroiduin paljon siellä olevista sisustuksista, vaikka tietysti olihan talojen arkkitehtuurikin monelta osin hienoa. Tässä kuvissa oma asuntomessujen top 15. Oli kyllä todella vaikeaa rajata määrää, kun oli niin paljon hienoja juttuja. Alunperin aioinkin laittaa vain top 10:n, mutta ei se onnistunut :)



Kaksi ensimmäistä kuvaa ovat Talo Pikku Puusta (kohde 35), joka on sisustettu kierrätystavaroilla ja -materiaaleilla.



Tämä ylläoleva ateljee oli ehdottomasti minun suosikkini. Itsekin haaveilen omasta harrastehuoneesta, ja tämä huone oli kuin minulle tehty. Etenkin seinälle koottu lipastoryhmä on aivan taivaallinen. Kohde on 31 Jämerä Loft 1. 




Tätä Passiivitalo Idealia (kohde 34) on esitelty sisustuslehdissä tänä kesänä omanlaatuisten tapetoitujen kattojen ansiosta. Itse…