Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

Sisko lämpimäksi

Sain kuulla, että siskoni uudella toimistolla on poikkeuksellisen kylmä ja hän oli toivonut ranteenlämmittäjiä. Ja koska minulta oli jäänyt miehen piposta jäljelle pieni nyttynen merinovillaa, aloin välittömästi etsiä sopivaa mallia.

Sopiva malli löytyi Raverlyn kautta. Langan vähyydestä ja luullakseni myös siskoni toiveista johtuen en tehnyt rannekkeista yhtä pitkiä kuin ohjeessa, mutta niistä tuli kyllä oikein hienot. Malli oli helppo ja jopa näin hidaskin neuloja sai nopeasti valmista. Ja mikä parasta, siskokin tykkäsi!




Malli: Christmas Break / Drops Design
Lanka: Lang Merino 120

Voittaja on selvillä

Maison Mimizan -blogin ensimmäinen arvonta on päättynyt. Mahtavaa, miten ihanan huumorintajuista porukkaa me käsityöihmiset olemme - moni innostui arpavoittona olevasta kirjasta. Tällä kertaa Onnetar (a.k.a. Random numerogeneraattori) suosi:


ViMMaa! Onneksi olkoon voittajalle!

Merinoa päähän

Mieheni mielestä ainoa oikea villa on merinovilla. Niinpä ostin Tampereen käsityömessuilta häntä varten Langin Merino satakakskymppistä pari kerää. Löysin sopivan ohjeen Raverlysta ja aloitin pipon neulomisen jo joulukuun alussa, mutta (sittemmin epäonnistuneet ja purkujonossa olevat)  joululahjaneulomukset kiilasivat pipon edelle.

Tänään sain pipon valmiiksi ja sitä myöten myös lankalaihiksenkin alkuun.  Pieni, n. 30g-kokoinen, kerä jäi lankaa jäljelle joten täytyy kehitellä jokin pieni ja nopea työ jotta saan langan kokonaan pois käsistä.

Mies ei "jostain kumman syystä" suostunut mannekiiniksi, joten tässäpä pipo nyt tämän yhden ihanaisen päässä. Pipo on neidille hieman iso, mutta miehen päässä sopiva.




Malli: Bankhead / Susie Gourlay
Lanka: Lang Merino 120

Laihiksella

Päätin osallistua ensimmäistä kertaa Lankalaihikseen. Viime syksynä osallistuin KnitCrochenatorin värihaasteeseen jolloin kävin hyvin lankani läpi.  Silloin laskin omistavani melkein 19 kg lankaa. Aikamoinen määrä, en ollut edes tajunnut sitä olevan niin paljon.


Vein ison laatikollisen lankoja kirppikselle ja minulle jäi vain hieman yli 14 kg itselle. Jostain kummasta sitä kuitenkin ehti loppuvuonna (ja vähän tänäkin vuonna) vielä kerääntyä, koska nyt aloitan Laihiksen määrällä, joka on kokonaiset 15,273 kg. Olen hidas neulomaan enkä halua ottaa liian isoja tavoitteita, koska liian suuressa paineessa en kuitenkaan saa aikaiseksi tehtyä senkään vertaa. Ajattelin puoltatoista kiloa, mutta koska haluaan tavoitteen kokonaisiin kiloihin, päätin kasvattaa sitä ja asetankin lankamäärän tavoitteeksi vuoden viimeisen päivään mennessä (tai ensi vuoden ensimmäiseen aamuun jos oikein intoudun uuden vuoden aattona vielä tikuttamaan) 13 kg. Se on siis nykyisestä - 2,273 kg.

Tsemppiä minulle ja tsem…

Arvonta

Haluatko poikaystäväksesi astronautin, tietokonenörtin tai palomiehen? Tai kiehtooko jonkun muun ammatin harjoittaja sydäntäsi? Tai haluatko koko sarjan?


Nyt voit päästä lähemmäs poikaystävätavoitteitasi tai tilaisuuden ilahduttaa ystävääsi! Maison Mimizan järjestää ensimmäisen blogiarvonnan jossa palkintona Knit your own boyfriend -kirja ja neulehetkien mausteeksi levy suklaata.


Osallistu arvontaan su 18.1.2015 klo 14:00 mennessä
Yhden arvan saat kun kommentoit tätä postausta. Kerro kuinka monella arvalla osallistut ja mielellään liitä sähköpostiosoitteesi (etenkin jos olet anonyymi).
Kaksi arpaa saat kun kommentoit tätä postausta JA liityt/olet lukijani Bloggerissa/Bloglovinissa.
Kolme arpaa saat kun kerrot omassa blogissasi arvonnasta JA kommentoit tätä postausta JA olet lukijani.


Onnea arvontaan!

Avaruustiedettä

Regian Active-lanka on vilkkunut blogeissa tiuhaan viime aikoina. Jos joku ei ole vielä ehtinyt törmätä ko. lankaan niin kerrottakoon, että "Regia Active on uusi, innovatiivinen älykäs sukkalankauutuus, joka varastoi ja vapauttaa lämpöä. Mukana Outlast® lämmönsäätelyteknologiaa, joka on kehitetty alunperin NASA'n astronauteille äärimmäisiin olosuhteisiin." (Coats Crafts)

Kerran aiemmin jo hypistelin lankaa Prismassa, ja tänään ohi mennessä täytyi sitten itsellekin kotiuttaa testattavaksi. LähiPrismassa taisi olla viittä tai kuutta eri väriä. Itse valitsin raitasukkia varten sinisen, harmaan ja mustan.



Nasasta puhuttaessa tulee tietenkin mieleen myös hieman yli vuosi sitten tehty häämatka Floridaan (ja Karibialle). Teimme päiväretken Nasan Kennedy Space Centeriin. Jos ikinä olette Orlandon lähettyvillä niin voin suositella! Tässä muutama otos avaruuskeskuksesta. (Nyt muuten ymmärrän mitä kanssabloggaajat ovat viime päivinä valittaneet Bloggerin tekevän kuvista puuroa, ao.…