Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella lankalaihis merkityt tekstit.

Laihiksen tilanne kahden kuukauden jälkeen

Lankalaihikselleni kuuluu aika huonoa. Kuten viime postauksessa mainitsinkin, minulla on paljon keskeneräisiä töitä joita ei voi vielä laskea pois langoista. Tammi- ja helmikuun aikan olen saanut valmiiksi asti vain pipon ja rannekkeet  sekä yhden valmistuneen, mutta paria odottavan sukan. Olen kyllä melko pettynyt tahtiin, pitäisi ehdottomasti olla paremmalla mallilla tämä homma. Okei, esimerkiksi niitä isoäidinneliöitä on tehty jo yli 200g mutta niitä en vähennä ennen kuin peitto on kokonaan valmis. Tammi- ja helmikuun langan vähennys on siis 140g. Joudun vielä sorkkimaan tuota lukua. Olen nimittäin myös saanut muutamia keriä lankaa. Varastoon tuli lisää 860g. Kokonaistilanne tammi- ja helmikuun jälkeen on siis langan lisäystä 720g päästäen kokonaisvaraston 15,993 kilogrammaan. Olen jo päättänyt laittaa osan Rose Mohair -langoista kirppikselle kun pöydän sieltä otan tässä kevään aikana. Aurinkoista kevään alkua!

Laihiksella

Päätin osallistua ensimmäistä kertaa Lankalaihikseen . Viime syksynä  osallistuin  KnitCrochenatorin  värihaasteeseen jolloin kävin hyvin lankani läpi.  Silloin laskin omistavani melkein 19 kg lankaa. Aikamoinen määrä, en ollut edes tajunnut sitä olevan niin paljon. Vein ison laatikollisen lankoja kirppikselle ja minulle jäi vain hieman yli 14 kg itselle. Jostain kummasta sitä kuitenkin ehti loppuvuonna ( ja vähän tänäkin vuonna ) vielä kerääntyä, koska nyt aloitan Laihiksen määrällä, joka on kokonaiset 15,273 kg. Olen hidas neulomaan enkä halua ottaa liian isoja tavoitteita, koska liian suuressa paineessa en kuitenkaan saa aikaiseksi tehtyä senkään vertaa. Ajattelin puoltatoista kiloa, mutta koska haluaan tavoitteen kokonaisiin kiloihin, päätin kasvattaa sitä ja asetankin lankamäärän tavoitteeksi vuoden viimeisen päivään mennessä (tai ensi vuoden ensimmäiseen aamuun jos oikein intoudun uuden vuoden aattona vielä tikuttamaan) 13 kg. Se on siis nykyisestä...