Siirry pääsisältöön

Laihiksen tilanne kahden kuukauden jälkeen

Lankalaihikselleni kuuluu aika huonoa. Kuten viime postauksessa mainitsinkin, minulla on paljon keskeneräisiä töitä joita ei voi vielä laskea pois langoista.

Tammi- ja helmikuun aikan olen saanut valmiiksi asti vain pipon ja rannekkeet sekä yhden valmistuneen, mutta paria odottavan sukan. Olen kyllä melko pettynyt tahtiin, pitäisi ehdottomasti olla paremmalla mallilla tämä homma. Okei, esimerkiksi niitä isoäidinneliöitä on tehty jo yli 200g mutta niitä en vähennä ennen kuin peitto on kokonaan valmis.

Tammi- ja helmikuun langan vähennys on siis 140g.

Joudun vielä sorkkimaan tuota lukua. Olen nimittäin myös saanut muutamia keriä lankaa. Varastoon tuli lisää 860g.

Kokonaistilanne tammi- ja helmikuun jälkeen on siis langan lisäystä 720g päästäen kokonaisvaraston 15,993 kilogrammaan. Olen jo päättänyt laittaa osan Rose Mohair -langoista kirppikselle kun pöydän sieltä otan tässä kevään aikana.



Aurinkoista kevään alkua!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käsityötaidetta

Hupsistarallaa-blogin Terhi oli käynyt Keravan taidemuseossa Näkyväksi neulottu -näyttelyssä ja se kuulosti niin mageelta jutulta, että olihan sitä itsekin lähdettävä Keravalle.


Etukäteen minua kiinnosti etenkin Kaija Papun virkattu poliisiauto, minkä missasin sen ollessa näytillä Kiasmassa. Suurin osa teoksista oli minulle ennestään tuntemattomia ja ihastuin niihin todella. Kaikki teokset olivat erittäin hienosti ja/tai hauskasti toteutettu ja muutama erityisesti kosketti minua.

Tässä muutama kuva näyttelystä, mutta nähtävillä on paljon enemmän ja annan erittäin lämpimän suosituksen menemään katsomaan näyttely paikan päälle. Viiden euron pääsymaksu tuskin jää esteeksi.




Onkohan tämä norjalainen "rahamies" hurjistunut viimeaikojen dopingskandaleista... Noora Schroderuksen seteliteokset naurattavat.


Tämä on osa Tanya Akhmetgalievan teoksetsa, mikä kertoo sairaalan elämästä.



Kirjotut perhoset olivat erittäin kauniita kokonaisuuksia. Näiden tekijä tipahti mielestäni, vinkatkoon …

Testattu ja hyväksi todettu

Uskaltauduin vihdoin ja viimein ilmoittautumaan Raverlyssa testineulojaksi. Valitsin sellaisen mallin, minkä tällainen hidas ja kädet muutakin tekemistä täynnä oleva neuloja saa valmiiksi määräaikaan mennessä. Pipo.

Kiirehän siinä tuli, mutta sain ihan ajoissa pipon valmiiksi ja lähetettyä raportin mallin suunnittelijalle. Kokemus oli tosi kiva, vaikka vähän teki vaikeaa pysyä tiukasti ohjeessa sortumatta soveltamiseen.

Mitäs tykkäätte? Pipo pääsee ehdottomasti käyttöön ja pipokelejä varmasti riittää vielä vähän aikaa.



Malli: Chunky 4 Cables Hat / Nicki Lantz
Lanka: Novita Tempo

Ja kyllä minä ehdin jo tehdä toisenkin vähän soveltaen, mutta siitä hieman myöhemmin.

Ihanaa sunnuntai-iltaa! Minä vietän tämän illan Rimakauhun ja rakkauden parissa - JEE!

Korttitehtaalta iltaa!

Eilen pääsin taas askartelemaan onnittelukorttia, tällä kertaa äitini syntymäpäivän kunniaksi.

Ei tarvinnut pitkään miettiä millaisen kortin tekisin kun muistin kaapissa olevat tapettikirjat ja sieltä erään tietyn ovi-ikkuna-tapetin. Siitä se ajatus sitten lähti :) Sisko tai äiti eivät tahtoneet uskoa, että olen tehnyt itse kortin, joten kaipa siitä sitten hyvä tuli :)





Tätä postausta kirjoittaessani tajusin, että en ole näyttänyt millainen isänpäiväkortti tehtiin pojan kanssa isälleni. Isänpäiväkorttiin täytyi etsiä inspistä Pinterestistä. Isäni osti syksyllä traktorin, joten tiesin heti kun oikea korttimalli osui kohdalle! Maalia (sinistä tietenkin!) pojan jalkaan ja pian kortti oli valmis. Tästä tulikin tosi hauska!


Ja lopuksi ensimmäisen adventti-illan tunnelmia. Paree sulkea korvat ikkunan takaa tulevasta sateen ropinasta..